Metallic K.O.

Metallic K.O.
The Stooges
Livealbumin Metallic K.O. kansikuva
Livealbumin tiedot
 Äänitetty  6. lokakuuta 1973 – 9. helmikuuta 1974[1]
 Julkaistu 1976[1]
 Tuottaja(t) Iggy Pop
 Tyylilaji protopunk[1]
 Levy-yhtiö Skydog
The Stoogesin muut julkaisut
Raw Power
1973
Metallic K.O.
1976

Metallic K.O. on yhdysvaltalaisen protopunkyhtye Iggy & The Stoogesin vuonna 1976 julkaistu livealbumi.[1]

Albumi sisältää yhtyeen kaksi esiintymistä. Toinen niistä on vuoden 1974 helmikuussa esitetty yhtyeen jäähyväiskonsertti, jonka jälkeen kului lähes 30 vuotta yhtyeen comebackiin. Albumi on tullut kuuluisaksi osittain sen takia, että konserttien aikana vihamielinen yleisö buuasi yhtyeelle ja heitti tätä kananmunilla ja pulloilla. Laulaja Iggy Pop puolestaan pilkkasi yleisöä. Tästä huolimatta Stooges esitti konsertit loppuun. Silminnäkijöiden mukaan laulaja Iggy Pop näytti yleisölle toistuvasti keskisormea. Yleisön vihamielinen reaktio on kuultavissa levyllä.[2]

Suurelta osin albumi sisältää sellaisia The Stoogesin kappaleita, joita ei ole koskaan nauhoitettu studioalbumille. Kappaleiden demoversioita on tosin julkaistu Heavy Liquid -kokoelmalevyllä.

  1. a b c d Thompson, Dave: Metallic KO - Iggy & the Stooges, Iggy Pop AllMusic. Viitattu 13.1.2020. (englanniksi)
  2. Trynka, Paul: Iggy Pop, - Open Up And Bleed. Sphere, 2007.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy